Mehiläinen Länsi-Pohja pitää sote-uudistusta uhkana Meri-Lapin palveluille – valmistautuu sote-uudistuksen jälkeisiin neuvotteluihin

Lehdistötiedote 16.6.2021

Mehiläinen Länsi-Pohja pitää hallituksen sote-uudistusesitystä uhkana alueen asukkaiden palveluiden jatkuvuudelle. Sote-uudistuksen läpimeno tarkoittaa Mehiläinen Länsi-Pohjan sopimuksen muuttamista tai mitätöintiä nykymuodossaan hyvinvointialueen toimesta vuonna 2026. Mehiläinen Länsi-Pohjassa toiminta ja asiakkaiden palvelu jatkuvat normaalisti seuraavina vuosina.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi sote-uudistusta koskevan mietintönsä, jonka pohjalta lakipakettia esitetään hyväksyttäväksi eduskunnan suuressa salissa.

– Pidämme huonosti harkittuna ja perusteiltaan ontuvana päätöksenä sitä, että hyvinvointialue voi mitätöidä sopimuksen taannehtivasti. Yllätyimme myös Sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksestä laskea sopimusten mitätöinnin kynnystä toisin kuin Perustuslakivaliokunta edellytti. Mitätöinnin kriteerinä voi nyt toimia esimerkiksi se, että ulkoistuksen avulla on onnistuttu parantamaan palveluiden saatavuutta, toteaa Mehiläinen Länsi-Pohjan toimitusjohtaja Lasse Männistö.

– Mehiläinen Länsi-Pohjassa on tehty viime vuosina upeaa työtä asiakkaiden palveluiden kehittämiseksi ja parantamiseksi. Tulokset esimerkiksi digitaalisten palveluiden saralla ja ennätystasollaan oleva asiakastyytyväisyys puhuvat puolestaan, Männistö jatkaa.

– Hyvinvointialueen tulee neuvotella Mehiläisen kanssa palvelusopimuksen saattamisesta uuden lain mukaiseksi ja tulemme valmistautumaan näihin neuvotteluihin huolellisesti. Mehiläinen on erittäin sitoutunut Länsi-Pohjan alueelle ja tavoitteenamme on, että Länsi-Pohjan asukkaiden eteen tehty hyvä työ voi jatkua uuden lainsäädännön puitteissa.

Toiminta ja asiakkaiden palvelut jatkuvat Mehiläinen Länsi-Pohjassa toistaiseksi normaalisti. Sopimus on voimassa näillä näkymin vähintään vuoteen 2026 saakka.

– Meillä on hyvin aikaa suunnitella tulevaa. Käytännössä tilanne tarkoittaa sote-uudistuksen voimaan tulon jälkeen sitä, että Mehiläinen Länsi-Pohja käy neuvotteluita tilanteesta uuden perustettavan Lapin hyvinvointialueen kanssa ja tilannekuva tarkentuu niiden myötä. Näissä neuvotteluissa meille on tärkeää varmistaa toiminnan jatkuvuus niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin näkökulmasta, Männistö kuvailee.

– Mehiläinen tekee laajasti yhteistyötä eri kuntien ja alueiden kanssa ympäri Suomen. Uskomme vahvasti yhteistyöhön ja aiomme myös jatkossa tehdä parhaamme, jotta suomalaisille on tarjolla maailman parhaita sosiaali- ja terveyspalveluita, hän päättää.

Mehiläinen Länsi-Pohja tulee tiedottamaan henkilöstöä tilanteen kehittymisestä säännöllisesti, kun eduskunta on hyväksynyt lait ja uudistuksen voimaanpano alkaa.

Mehiläinen Länsi-Pohja Oy on Mehiläisen ja Kemin, Tornion, Keminmaan sekä Simon kuntien yhteisyritys, joka tuottaa keskeiset Länsi-Pohjan keskussairaalan palvelut sekä perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelut Kemin ja Tornion kaupunkien asukkaille. Mehiläinen Länsi-Pohja työllistää yli 900 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista ja sen liikevaihto on noin 70 miljoonaa euroa.