Fysio-, puhe- ja toimintaterapia

Perhevalmennuksen fysioterapeutin osuus vauvaa odottaville perheille on katsottavissa videomuodossa oheisesta linkistä.

Perhevalmennuksen fysioterapian osuus

Fysioterapia

Fysioterapia on kuntalaisten työ- ja toimintakyvyn tukemista ja edistämistä sekä erilaisten tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien rajoitteiden ennaltaehkäisemistä. Fysioterapiaan kuuluu myös kivun hoito.

Fysioterapiassa käytetään menetelminä fysioterapeuttista ohjausta, neuvontaa, terapeuttista harjoittelua sekä manuaalista terapiaa. Terapiaa voidaan antaa yksilö- tai ryhmämuotoisesti.

Fysioterapia on mahdollista myös kotikäynteinä. Fysioterapiassa arvioidaan myös apuvälineiden tarvetta ja ohjataan niiden käyttöön sekä annetaan asiantuntija-apua vammaisten ja pitkäaikaissairaiden asunnonmuutosarviointiin.

Fysioterapiaan tullaan joko lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä.

Vuodeosastolla toteutetaan mm. Erikoissairaanhoidosta tulevien potilaiden jatkofysioterapia.

Apuvälinepalvelut

Apuväline on väline, laite tai vastaava joka edistää, ylläpitää tai korvaa henkilön toimintakykyä ja osallistumista silloin, kun se vamman, sairauden tai ikääntymisen vuoksi heikentynyt.

Apuvälinepalveluihin kuuluvat apuvälinetarpeen määrittely, sovitus, luovutus, opetus, seuranta, huolto ja palautus.

Apuvälinelainaamossa asiointi vain ajanvarauksella.


Puheterapia

Puheterapeutin asiakkaita ovat kotihoidossa olevat lapset, koululaiset, aikuiset ja terveyskeskuksen vuodeosaston potilaat. Päivähoidossa ja esikoulussa olevat lapset ovat varhaiskasvatuksen puheterapeutin asiakkaita.

Puheterapeutti tekee arviointia, ohjausta ja neuvontaa, toteuttaa terapiajaksoja sekä osallistuu kuntoutuksen moniammatilliseen yhteistyöhön. Arviointiin tai terapiaan tarvitaan lääkärin, terveydenhoitajan, erityisopettajan, psykologin tai muiden terapeuttien lähete. Terapiaa voidaan toteuttaa myös lääkinnällisen kuntoutuksen maksusitoumuksella. Asiakkaan tulee itse varata aika puhelimitse terapeutilta.


Toimintaterapia

Toimintaterapeutin asiakkaita ovat kotihoidossa olevat lapset, koululaiset, aikuiset ja terveyskeskuksen vuodeosaston potilaat. Toimintaterapiapalveluihin kuuluvat asiakkaan arviointi, ohjaus ja neuvonta, terapian toteuttaminen ja moniammatillinen yhteistyö.

Arviointiin tai terapiaan tullaan lääkärin, terveydenhoitajan, psykologin tai muiden terapeuttien lähetteellä tai lääkinnällisen kuntoutuksen maksusitoumuksella. Asiakkaan tulee itse varata aika terapeutille puhelimitse.


Yhteystiedot ja sijainnit


Hyödyllisiä linkkejä

Papunet

Aivoliitto

Suomen änkytysyhdistys