Juha-Matin kesätyökokemus Mehiläinen Länsi-Pohjassa
Sairaanhoitajaksi opiskeleva Juha-Matti Riihiniemi päätti tehdä merkittävän uramuutoksen yhdistelmäajoneuvon kuljettajasta sairaanhoitajaksi.
– Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2002 ja vietin 18 vuotta yhdistelmäajoneuvon kuljettajana. Syksyllä 2023 päätin seurata pitkään kypsynyttä kiinnostustani ja aloitin sairaanhoitajaopinnot Lapin ammattikorkeakoulussa Kemissä. Lähipiirini esimerkki ja oma intohimoni hoitoalaa kohtaan innoittivat minua tekemään uramuutoksen, kertoo sairaanhoitajaksi opiskeleva Juha-Matti Riihiniemi.
Ensikosketuksen työhön erikoissairaanhoidossa Juha-Matti sai aloittaessaan kesällä 2024 kesätyöt Mehiläinen Länsi-Pohjan sisätautien ja neurologian osastolla 5B. Kesätyöt käynnistyivät kahden viikon mittaisella perehdytysjaksolla, jonka aikana Juha-Matti pääsi tutustumaan muun muassa osaston tapoihin, tiloihin ja henkilökuntaan mentoreiden johdolla. Kesätöiden alkutaipaleella kokoonnuttiin myös viettämään kesätyöntekijöiden yhteistä iltapäivää, jonka tarkoituksena oli käydä talon yleisiä asioita läpi ja tutustua toisiin kesätyöntekijöihin.
– Perehdytysjaksolla sain paljon apua ja neuvoja uuden työn äärellä. Kaikki oli minulle käytännössä uutta, joten opittavaa oli paljon. Työyhteisö toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Kesätyöntekijöiden iltapäivässä oli hyvä henki ja oli mukava tavata muita kesätyöntekijöitä, Juha-Matti summaa kokemuksiaan.
Kesätyö antaa monipuolista kokemusta ja varmuutta erilaisten tehtävien kautta mentoreiden ja työyhteisön tukemana. Merkityksellinen työ tarjoaa palkitsevia hetkiä, vaikka tilanteet toisinaan voivat olla myös rankkoja.
– Tavoitteenani oli saada kesätyön kautta kokemusta ja varmuutta omaan tekemiseen sekä päästä kokemaan ja näkemään osastolla työskentelyä. Osastolla 5B pääsin suoraan sairaalan sykkeeseen. Työpäivät alkoivat raportilla, ja vastuupotilaat jaettiin vuoron kesken. Tehtäviin kuului muun muassa mittauksia, katetrointeja, pesuja ja asentohoitoja sekä läsnäoloa potilaiden kanssa. Työyhteisöltä sain arvokasta apua ja tukea aina kun sitä tarvitsin. Minulle annettiin myös tilaa työskennellä itsenäisesti, Juha-Matti kertoo.
– Palkitsevinta työssä on kohtaamiset potilaiden kanssa. Koen merkitykselliseksi, että pääsen tekemään työtä, jossa sydän on aidosti mukana. Kiire ja paine eivät näy potilaille, vaikka tilanteet saattavatkin olla todella rankkoja ja tummia, työt saatetaan silti loppuun arvokkaasti. Kannustan rohkeasti laittamaan hakemusta sisään ja hommiin! Länskässä oli mukavaa olla töissä ja toivottavasti nähdään pian uudelleen! Juha-Matti summaa.
